keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Jotain Jäynää

Olen tässä pari vuotta pehmittänyt isäntää, "minä haluan vuohen". Käymättä sen tarkemmin keskustelujen sisältöön niin pitkällisten pohdintojen, vääntöjen, vuohifoorumin koluamisen ja kaikkien muiden mahdollisten tietolähteiden kaivamisen (joita ei muuten ole paljon) jälkeen meillä on nyt vuohi. Ei näillä main kovin tavallinen näky. Jokainen, jolle etukäteen vuohen tulosta kerrottiin, kysäisi varmuuden vuoksi "vuohi?! siis ei lammas, vaan vuohi?" Kyllä, juuri se.

En oikein muista mistä alun alkaen sain päähäni moisen. Taisin tutkia jotain suomen alkuperäisrotuja ja sieltä osui silmään harvinainen suomenvuohi. Jossain vaiheessa ollut jopa kuolemassa melkein sukupuuttoon. Etelä-Pohjanmaalla vuohi ei ole niin harvinainen ja sieltä minäkin Jäynän kävin hakemassa, viime sunnuntaina. Golfin takatilassa se matkusti 170km ihan rauhallisena, välillä papanoita pudotellen ja maisemia katsellen.



Jäynä on siis pian kaksi vuotta täyttävä vuohineito, joka ei ole vielä tehnyt kilejä. Silti maitoa tulee, vuohissa on tällaisiakin yksilöitä, joita kuvataan neitsytlypsäjiksi. Jäynä sai haistella uusia merellisiä tuulia hetken aikaa uudessa paikassa ennen kuin se pääsi tutustumaan uuteen kettaansa joka oli hälle laitettu navettaan. Meidän mielestä Jäynä on oikein mukavan näköinen ja värityksinen yksilö. Ja on vielä luonnon nupo, se sopii minulle paremmin kuin hyvin.



Heti seuraavana päivänä päätettiin kokeilla miten saataisiin sitä vuohenmaitoa lypsettyä. No jos totta puhutaan niin se oli kyllä isännän hommaa, minä en ole koskaan lypsänyt. Se taito tietysti täytyy opetella jos mielii maitoa saada niin kuin olin alunperin haaveillut. Saattaa olla pitkä matka ennen kuin tällä tilalla valmistetaan mozzarelloja, fetoja tai muitakaan vuohenmaitoherkkuja, ensimmäisen lypsyn tulos tässä (se mikä astiaan asti saatiin)...



Mutta aivan hyvää maitoa se on, ei maistu heinälle tai vuohenvillalle, ihan maidolle maistuu. Kaiken kaikkiaan meillä ollaan ihan myytyjä tähän kaveriin. Jäynä on niin kiltti ja mukava otus että. Helposti sen kanssa kuluu aika rupatellessa ja rapsutellessa. Ja se mielellään seuraneidin virkaa hoitaakin. Pian on toiveissa saada myös vuohikaveri hommattua, mutta siitä lisää myöhemmin. Myös Jäynälle toivotaan kilejä jotta saadaan maidontuotantoa nostettua, saapa nähdä mistä kaukaa saa pukkia lähteä etsimään ;o)

Mukavat vaput vaan kaikille! :o)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Uudet tuulet

Blogini on ollut hiljainen viime kuukaudet, johtuen että olen viettänyt vauvantuoksuista aikaa. On myös ollut aikaa miettiä miten haluan tätä bloggaamista jatkaa ja nyt olenkin siirtynyt osoitteeseen joka täsmää myös otsikon kanssa :) Sen lisäksi aion kertoilla täällä enemmän muistakin tekemisistäni, tuo vanha blogi kun lähti pian sen perustamisen jälkeen kulkeutumaan paperiaskartelun suuntaan. Nyt siis luvassa sitä ja paljon muuta.
Vanha blogi on edelleen osoitteessa jonnujohanna.blogspot.fi mutta sitä ei tulla enää päivittämään.

Tervetuloa vanhat ja uudet lukijat tänne! Toivottavasti teitä tulee pian paljon ja saan taas lukea ihania kommenttejanne. Kaikille viestin jättäneille lupaan tulla vastavierailulle :)